Osallistuimme nou-koulutukseen Suonenjoella ja saimme jälleen uusia vinkkejä harjoitteluumme. Kävimme läpi taipumuskokeen kaikki maalla tapahtuvat osa-alueet kouluttajien Tarun ja Annen opastuksella. Loppupäivästä pääsimme tutustumaan myös riistaan. Oppia tulikin roppakaupalla ja pienen kultaisen pää on varmasti aivan pyörällä kaikesta uudesta, tähän saakka kun olemme harjoitelleet vain keskenämme.

Ensimmäinen tehtävä oli helppo markkeeraus, jonka avulla ohjaajat kartoittivat osallistujien tasoa ja työskentelyä. Ilo teki palautuksessa pienen kaarroksen, mutta luovutti damin kuitenkin nätisti suoraan käteen.

Seuraavaksi pääsimme kokeilemaan hakua dameilla. Taru kertoi ensin, miten hakua kannattaa alkaa harjoittelemaan nuoren koiran kanssa eli ensin aina motivoidusti ja haettavaa paljon, mutta vain muutama haetaan. Ilolle haku oli ensimmäinen, joten se oli aivan tohkeissaan ja syöksyikin alueelle häntä tötteröllä. Palautus tuli jälleen kaarroksen kautta, mutta tuli kuitenkin. Toisella lähetyksellä Ilo lähti taas tohkeissaan, mutta ei oikein ymmärtänyt, mitä piti tehdä, damihan noudettiin jo! Niinpä Ilo kaarsikin takaisin puussa roikkuvan damikassin luo, että täällähän nämä ovat! Taru meni hakualueelle vähän vinkkaamaan, että vielä niitä dameja metsässäkin riittää ja Ilokin keksi, mikä idea haussa on. Lopuksi saimme vielä neuvoja, miten harjoitella vauhtinoutoa eli koira istumaan paikalleen ja ohjaaja damin kanssa eteenpäin jättäen damin matkalle ja jatkaen itse vielä matkaa. Tämän Ilo toi vauhdikkaasti suoraan käteen ilman mitään kaarroksia, joten tämän avulla saadaan varmaan vahvistettua palauttamista.

Haun jälkeen oli vuorossa markkeerauksia Annen kanssa. Kouluttaja totesi sen, minkä olemme huomanneet jo aikaisemminkin, että Ilo kuumuu heitoista niin, että ne on parempi jättää vielä pois ja harjoitella sen sijaan muistitehtäviä välillä aina vaikeuttaen. Kotiläksyksi saimme myös Annelta harjoitella tuota vauhtinoutoa.

Riistaan tutustumisen aloitimme tutusta variksesta, jota Ilo kantoikin suussaan. Teimme sillä myös helpon muistitehtävän, mutta Viikari lähtikin kunniakierrokselle varis suussaan, eikä palauttamisesta ollut tietoakaan. Toi kuitenkin lopulta sen vähän lähemmäksi ja pudotti sen eteensä ja odotti, että hain sen pois. Tiesin melkeinpä jo etukäteen, ettei Viikari malta vielä aarrettaan palauttaa. Tässä vaiheessa Ilo alkoi myös olla ihan puhki, eikä jaksanut innostua enää lokista, vaan pelkästään haisteli sitä.

Lopuksi oli vielä kani. Kestokani kelpasi kannettavaksi, mutta oikea kani sai Ilon jotenkin hämilleen. Kani oli vielä vähän jäinen ja tietysti paljon painavampikin kuin esim. damit. Kerran se otti kanin suuhunsa, mutta muuten vielä arasteli sen kanssa, vaikka olikin selvästi kiinnostunut siitä.

Kaikkinensa oli jälleen mukava ja antoisa päivä. Kiitokset Minna-kasvattajalle ja kouluttajille!