Savon Nuuskut järjestivät Vieremällä 7.8.2010 noutajien taipuskokeen, johon pienen harkinnan jälkeen uskalsin Ilon ilmoittaa. Ilmoittautuessani mietin, miten mahtaa käydä, jos pääsemme jäljelle asti, kun emme kanijälkeä juurikaan olleet päässeet harjoittelemaan. Yritystä harjoitteluun on kuitenkin ollut, mutta milloin on yllättänyt myrsky ja milloin sattunut mitä muuta. Oikean kanin puuttuessa yritimme jälkeä tehdä kaninkarvapallolla, josta ei juurikaan rutikuivaan maastoon hajua jäänyt. Aina Viikari pallon kuitenkin löysi, tekniikka oli vain kaikkea muuta kuin jäljestämistä.

Noh epäilyksistäni huolimatta suunnistimme Ilon kanssa reippain mielin taippareihin, aivan tuossa nurkan takana kun ne olivat. Pääsimme aamupäivän ryhmään, jolloi kova hellekään ei niin meitä päässyt paahtamaan. Tuomarina toimi Markku Bräyschy ja hänellä oli mukanaan tuomarikokelas Tuija Hukkanen, joka suoritti varsinaisen arvioinnin. Arvonnassa saimme numeron kaksi, joten odotteluaikaa ei hirveästi kokeen käynnistyttyä jäänyt. Ensimmäisen koiran suunnatessa Ahvenlammen rantaan ajattelin, että minulla on siinä hyvin aikaa tehdä Ilon kanssa tottelevaisuusharjoituksia ja herätellä kontaktia. Samalla Ilo saisi vähän pohdittavaa vilkkaaseen pääkoppaansa, eikä näin olisi aivan ylikierroksilla ruutuun päästessämme. Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty.. Kuinkas kävikään, ensimmäinen koira tulikin melkein välittömästi lammelta takaisin ja vuoromme olikin heti! Täydellä höyryllä rantaan siis!

Ensimmäisenä vuorossa ollut vesinouto meni Viikarilta moitteettomasti. Valtava loikka suolampeen ja määrätietoisesti se haki lokit, ensimmäisen siivestä, toisen jo varmemmalla otteella. Hakuruutuun mennessä Ilolla oli jo täysi tohina päällä. Juuri ja juuri sain sen pysymään paikallaan laukauksen ja heiton ajan. Tuomarilta luvan saatuani lähetin Ilon hakemaan heitettyä varista ja Viikari lähtikin vauhdikkaasti sitä kohti. Heitto ja laukaus yhdistettynä jännityksestä kauhuissaan olevaan ohjaajaan saikin Ilon kuumumaan siinä määrin, että napattuaan variksen suuhunsa se sai valtavan vauhdin töppösiinsä ja juoksi sujahtaen minusta ohi lintu suussaan. Joku toimitsijoista huusi, että karjaise sille ja minähän huusin niin, että metsä raikui. Ilo kääntyi välittömästi, heitti variksen kaaressa minulle ja jatkoi matkaansa hakemaan seuraavaa varista. Nostaessani ensimmäistä varista Ilo tulikin luokseni jo toinen varis suussa. Siinä sitten levittelin kauhuissani käsiäni, joissa molemmissa oli lintu iloisen noutajan istuessa edessäni kuin tuumaten "Kyllä nyt on mamma tyytyväinen!".

Saatuani koiran sivulle istumaan ja rauhoittumaan lähetin sen uudelleen hakuun. Tällä kertaa lintu tuli jälleen vauhdikkaasti, mutta suoraviivaisesti luokseni ja huomasin sen olevan merkitty värillisellä krepillä. Neljäs lintu oli myös "merkattu" lintu, jonka jälkeen tuomari pyysi minua kytkemään koiran ja kertoi meidän pääsevän jäljelle! Voi miten helpottunut siinä vaiheessa olin! Jälkeä odotellessa ehdin jo kuitenkin kuvitella kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, mitä Viikari siellä voisi keksiä. Kuvitelmani osoittautuivat kuitenkin vääriksi ja Viikari teki todella tarkkaa työtä ilman kenenkään apua. Se lähti rauhallisesti jäljelle ja tutki tarkkaan, mistä jälki olisi voinut mennä. Kyllä sen työskentelystä näki, ettei se jäljellä mikään konkari ollut, mutta omatoimisesti se tehtävän kuitenkin selvitti. Kanin tullessa käteeni en millään voinut uskoa, että taipparit olivat läpi! Tuomari sai minut kuitenkin asiasta vakuuttuneeksi ja niinpä pääsimme sitten "palkintojen" jakoon!

7.8.2010 NouHau Ilo (kuvannut Kirsi)