Kesällä teimme Ilolle yhden mejäjäljen, jota Ilo aluksi vähän vieroksui ja pelkäsi, mutta seurasi kuitenkin hyvin jälkitarkasti, nenä maassa ja selkä kyyryssä, maha maata viistäen. Loppua kohden Viikarin rohkeus ja uteliaisuus kuitenkin voitti ja viimeiseltä makaukselta menimme jäljen päätä kohden jo ripästi. Palkinnoksi ei tuolloin ollut sorkkaa tarjota, mutta kinkkusuikaleet kelpasivat mainiosti.

Nyt syksyllä hirvijahdin käynnistyttyä saimme ihka oikean sorkan! Koska sorkka oli vielä tuore, päätimme vetää jäljen suoraan sillä metsään ja jättää sen palkinnoksi muutaman sadan metrin mittaisen jäljen päähän. Viikari asteli reippaasti jäljen alkuun, mutta jälleen jälki pelotti hieman. Jäljen alku sujui taas tuttuun tapaan kyyristellen, mutta loppua kohden Ilo jälleen reipastui ja seurasi jälkeä hyvin tarkasti ja nappasi sorkan empimättä mukaansa.

Ilon mielestä sorkka on aivan vastustamattoman ihana ja mietinkin pakastavani sorkan ensi kevään koitoksia varten, mutta voi olla, että variksessa on vielä "sulattelemista" sen verran, että jää sorkka vielä laittamatta pakastimeen.